On ihanaa työskennellä unelmieni työpaikassa. Vaikka rakennus ja populaatio on suuri, silti kaikki on jotenkin pientä, suloista, tavallista. Semmoista rakastettavaa, mitä ilman ei osaisi enää olla.
Päiväkodin johtajana saan olla tekemisisssä päivittäin erilaisten aikuisten ja erilaisten lasten kanssa. Tuttu henkilöstö, jokainen omine ihastuttavine piirteineen ilahduttavat minua joka ikinen päivä. Samoin mukelot, jotka käyvät minua tervehtimässä aika ajoin, jos minusta ei ole vähään aikaan kuulunut mitään. Oman päiväkodin piällikkönä pääsen osalliseksi ihan omasta vapaasta halusta erilaisiin työtehtäviinkin. Kuivausrummusta pikkupyyhkeet viikkautuvat ilolla pienten tarpeisiin ja siinä samalla voin rauhassa suunnitella seuraavan viikon töitä. Kaksosten rattaat, jotka olivat vailla huoltoa, saivat renkaisiinsa ilmaa ja runkoonsa mutterin, jota ilman reissu Ikean lihapullille olisi varmaan jäänyt tekemättä.
Myös kyökin puolelta löytyy piällikölle puuhaa varsinaisen eli Ainon poissaollessa. Tänään perjantaina oli sellainen päivä, että Aino oli lomalla ja minä hääräilin tiskien kanssa. Tiskikoneen huristessa kuulin jotain omituista ääntä eteisestä. Kohta joukko pieniä merirosvon näköisiä ihmisiä hiipi luokseni. He etsivät aarretta. ”Aarre on iso ja pyöreä.” No yhdessä sitä siinä etsittiin, kunnes iso merirosvo paljasti, että aarre on pyöreä, joka tiskaa. Voi ei! Siis miten suloista! Myönsin sopivani aarteen kuvaukseen aika tarkkaan, joten lahjoitin piraateille piparkakut palkinnoksi. Myöhemmin tapasin samaisen piraattiporukan aarrejahdissa käytävällä. Voi niitä ilmeitä ja silmiä, kun kaikki ovat aikuisia myöten ihan täysillä juonessa mukana. Kaikki aarteet kuulemma löytyivät ja seikkailu päättyi onnellisesti.
On ihanaa työskennellä unelmien työpaikassa, jonne ovat tervetulleita myös vierailevat tähdet. Tänään perjantaina tähtenä toimi Niilo, 9-vuotias lapsenlapseni, joka halusi syyslomaviikolla tulla ”töihin” päiväkotiin. Niilo puuhasteli aamupäivän Rokkari-merirosvojen kanssa; luki lapsille kirjaa, etsi aarretta ja ulkoili heidän kanssaan. Lapsethan ovat vallan onnellisia kun ryhmässä käy vieraita, tuollaisia isoja poikia jotka leikkivät ja auttavat. Mutta onneksi myös työntekijät ovat suopeita vierailijoille ja ottavat mummin poikaset hommiin mukaan.
Päiväkodissamme on vieraillut itseasiassa todella paljon erilaisia ihmisiä. Eniten vierailijoita on tullut NEST-keskuksen (Network for Global Excellence on Upper Secondary Education and Training) kautta. Opettajat ja rehtorit mm. Walesista, Ruotsista ja Romaniasta ovat käyneet tutustumassa ja ihmettelemässä suomalaista varhaiskasvatuksen laatua ja erilaisuutta verrattuna omiin maihinsa. Myös osallistuminen musapajoihin on ollut vieraillemme ihmeellinen kokemus. Erityisesti loppurentouksen silittelyt ja paijailut ovat herättäneet kysymyksiä vieraissamme. Useimmissa paikoissa lapsia ei juurikaan kosketella! Ilmeisesti mee toot ja muut ovat aikaansaaneet sen, että lapsia ei uskalleta enää paijata ja silittää. Huoh! Priimissä paijaillaan.
Tällaisina päivinä, kun teen muuta kuin varsinaisia päiväkodin johtajan tehtäviä, ehdin myös kirjoittaa tätä blogia. Tämä onkin minun toinen blogitekstini ever. Lounasaika alkaa olla kohta ohi ja kärryjen kolina on minulle merkkinä palata pyöreäksi, joka tiskaa. Se on aika hyvä homma se!