Minna Muona

On ihanaa työskennellä unelmieni työpaikassa. Vaikka rakennus ja populaatio on suuri, silti kaikki on jotenkin pientä, suloista, tavallista. Semmoista rakastettavaa, mitä ilman ei osaisi enää olla.

Päiväkodin johtajana saan olla tekemisisssä päivittäin erilaisten aikuisten ja erilaisten lasten kanssa. Tuttu henkilöstö, jokainen omine ihastuttavine piirteineen ilahduttavat minua joka ikinen päivä. Samoin mukelot, jotka käyvät minua tervehtimässä aika ajoin, jos minusta ei ole vähään aikaan kuulunut mitään. Oman päiväkodin piällikkönä pääsen osalliseksi ihan omasta vapaasta halusta erilaisiin työtehtäviinkin. Kuivausrummusta pikkupyyhkeet viikkautuvat ilolla pienten tarpeisiin ja siinä samalla voin rauhassa suunnitella seuraavan viikon töitä. Kaksosten rattaat, jotka olivat vailla huoltoa, saivat renkaisiinsa ilmaa ja runkoonsa mutterin, jota ilman reissu Ikean lihapullille olisi varmaan jäänyt tekemättä.

Myös kyökin puolelta löytyy piällikölle puuhaa varsinaisen eli Ainon poissaollessa. Tänään perjantaina oli sellainen päivä, että Aino oli lomalla ja minä hääräilin tiskien kanssa. Tiskikoneen huristessa kuulin jotain omituista ääntä eteisestä. Kohta joukko pieniä merirosvon näköisiä ihmisiä hiipi luokseni. He etsivät aarretta. ”Aarre on iso ja pyöreä.” No yhdessä sitä siinä etsittiin, kunnes iso merirosvo paljasti, että aarre on pyöreä, joka tiskaa. Voi ei! Siis miten suloista! Myönsin sopivani aarteen kuvaukseen aika tarkkaan, joten lahjoitin piraateille piparkakut palkinnoksi. Myöhemmin tapasin samaisen piraattiporukan aarrejahdissa käytävällä. Voi niitä ilmeitä ja silmiä, kun kaikki ovat aikuisia myöten ihan täysillä juonessa mukana. Kaikki aarteet kuulemma löytyivät ja seikkailu päättyi onnellisesti.

On ihanaa työskennellä unelmien työpaikassa, jonne ovat tervetulleita myös vierailevat tähdet. Tänään perjantaina tähtenä toimi Niilo, 9-vuotias lapsenlapseni, joka halusi syyslomaviikolla tulla ”töihin” päiväkotiin. Niilo puuhasteli aamupäivän Rokkari-merirosvojen kanssa; luki lapsille kirjaa, etsi aarretta ja ulkoili heidän kanssaan. Lapsethan ovat vallan onnellisia kun ryhmässä käy vieraita, tuollaisia isoja poikia jotka leikkivät ja auttavat. Mutta onneksi myös työntekijät ovat suopeita vierailijoille ja ottavat mummin poikaset hommiin mukaan.

Päiväkodissamme on vieraillut itseasiassa todella paljon erilaisia ihmisiä. Eniten vierailijoita on tullut NEST-keskuksen (Network for Global Excellence on Upper Secondary Education and Training) kautta. Opettajat ja rehtorit mm. Walesista, Ruotsista ja Romaniasta ovat käyneet tutustumassa ja ihmettelemässä suomalaista varhaiskasvatuksen laatua ja erilaisuutta verrattuna omiin maihinsa. Myös osallistuminen musapajoihin on ollut vieraillemme ihmeellinen kokemus. Erityisesti loppurentouksen silittelyt ja paijailut ovat herättäneet kysymyksiä vieraissamme. Useimmissa paikoissa lapsia ei juurikaan kosketella! Ilmeisesti mee toot ja muut ovat aikaansaaneet sen, että lapsia ei uskalleta enää paijata ja silittää. Huoh! Priimissä paijaillaan.

Tällaisina päivinä, kun teen muuta kuin varsinaisia päiväkodin johtajan tehtäviä, ehdin myös kirjoittaa tätä blogia. Tämä onkin minun toinen blogitekstini ever. Lounasaika alkaa olla kohta ohi ja kärryjen kolina on minulle merkkinä palata pyöreäksi, joka tiskaa. Se on aika hyvä homma se!

Syksy on saapunut Priimillekin. Ja sen huomaa siitä, että joka nurkalla joku niiskuttaa ja pärskii. Vaikka virallisesti kai vielä elämme ns. termistä kesää, on kehomme jo valmistautumassa syksyyn ja talveen. Säätilojen vaihtelu aamun koleudesta iltapäivien auringonlämpimään haastaa myös vaatevalinnoissa. Joskus olet pukenut päällesi aivan liikaa ja joskus saat hytistä jopa sisällä teepaidassasi. Että mene ja tiedä… Tämä on suomalaisen ilmaston ihanan ärsyttävä ominaisuus, joka kuitenkin varmaan on enemmän ihana juttu.

Ns. flunssakausi kun päiväkodissa alkaa, ei sille loppua näy ennen ensi kesän alkua. Se on asia, jonka kanssa joudumme vaan elämään. Toki on asioita, joilla voimme pyrkiä estämään pöpöhyökkäykset. Käsien pesu on yksi ja varmaan tärkein ase pöpöjen karkotuksessa. Eikä mikään nopea hutaisu, vaan huolellinen, saippuan kanssa suoritettu rituaali, jossa jokainen sormi ja sormen välit hellitellään huolellisesti puhtaaksi. Eikä siinä vielä kaikki. Kädet täytyy myös huolellisesti kuivata. Niin, ja nämä hommat tulee tehdä aika monta kertaa päivässä, jotta pystymme aidosti taistelemaan näitä flunssa- ym. tartuntoja vastaan. Ja vaikka pesisit käsiäsi kuinka huolella ja usein, voit siltikin (ja hyvin todennäköisesti) saada mitä ilkeimmän ja sitkeimmän yskä-nuha-pöpön viikoiksi riesaksesi. Ja kun siitä pääset eroon, odottelee uusi jo nurkan takana. Että silleen…

No kuitenkin syksy on tuonut mukanaan muutakin kuin pöpöjä, nimittäin iloisia, oppimishaluisia ja energisiä lapsia. Kesäloma on tehnyt tehtävänsä ja lapset nauttivat taas arjen rutineista. Luulepa, että monessa perheessä arjesta ja rutiineista nauttivat myös vanhemmat 🙂 Eikä se ole huono asia laisinkaan. Tuttuna ja turvallisena toistuvat asiat luovat arkeen rauhaa ja rytmiä. ” Vanhojen” lasten kaveriksi Priimiin on saapunut tai saapumassa uusia pieniä ihmisiä, jotka äitiensä ja isiensä kanssa ovat tutustuneet päiväkotiarkeen ja rutiineihin ihan ensimmäistä kertaa. Erityisesti ihan pienimpien kohdalla päiväkodissa kuitenkin aloitellaan kodin tutuilla systeemeillä siihen saakka, kunnes lapsi on valmis pikkuhiljaa siirtymään yhteiseen rytmiin ja säveliin muiden ystävien kanssa. Useimmiten tähän pehmeään siirtymään menee aikaa muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Sanotaanko, että yleensä joulukuuhun mennessä pienten ryhmissä eletään jo harmoniassa ja sopusoinnussa.

Syksy on tuonut Priimiin myös uudet esikoululaiset, Triangelit, jotka ovat niin intopinkeinä uusien asioiden äärellä, että saman innostuksen soisi jatkuvan läpi vuoden ekaluokkaan, tokaluokkaan ja ihan lukioon ja ammattikoulutukseen saakka. Eskareitten tiedonhalu ja oppimisen ilo on ihailtavaa. Mutta totuuden nimissä täytyy kyllä sanoa, että tiedonhalu ja oppimisen ilo ei koske vain esikoululaisia vaan ihan kaikkia mukeloita. Oppimiskokemukset ja onnistumiset näyttäytyvät eri ikäisten ryhmissä eritavoin. Pienimmät iloitsevat siitä ensimmisestä pisusta pottaan tai siitä ensimmäisestä nuppipalapelin palasesta, joka loksahtaa oikeaan paikkaan, kolmivuotias on ylpeä omatoimisuudestaan, kun saa riisuttua itsensä lähes alasti juuri, kun ollaan lähdössä ulos tai kun viisivuotias löytää perin omituisen ötökän, jota voi tutkia suurennuslasilla ja tehdä ötökkäanalyysejä. Elämä täällä on yhtä uuden oppimista. Ja koristeena kaiken päällä on oma oppiminen. Itsekin ”vanhana kehäraakkina” opin joka päivä jotain uutta, niin lapsilta kuin työntekijöiltänikin. Lapset pitävät huolen, ettei yksikään päivä ole samanlainen ja työntekijät taas pitävät minut ajan tasalla kaikesta, mitä nuorten aikuisten elämään kuuluu tänä päivänä vuonna 2019.

Nuhasta lähdettiin liikkeelle ja päästiin siihen, että joka päivä omina itsenämme elämme yhteistä elämää täällä Priimissä, sulassa sovussa, harmoniassa pieniä riitasointuja unohtamatta.