Tästä on kyllä kuultu jo ihan tarpeeksi. Minulla alkaa olla jo mitta täysi tämän asian äärellä. Ärtymykseni ei kuitenkaan tarkoita, että en pitäisi asiaa merkityksellisenä, mutta olen niin kyllästynyt tähän puheeseen. Jotain tartteis tehdä! Valtiovalta oletettavasti omalta osaltaan tekee parhaansa, mutta jossain mättää. Asia ei etene.
Me Annamarian kanssa olemme omalta osaltamme pohdittu tätä opepulaa ja haluamme kannustaa meidän ammattilaisiamme kouluttautumaan. Tarjosimme nykyisille pitkänlinjan konkarilastenhoitajille mahdollisuuden opiskella täydellä palkalla kasvatustieteen kandiksi ja voi, miten ilahduttavan moni tarttui tähän mahdollisuuteen. Viimeinenkin va.varhaiskasvatuksen opettajani ilmoitti muutama hetki sitten, että on tehnyt päätöksen lähteä tavoittelemaan tuota niin paljon puhuttua ja alalta puuttuvaa kasvatustieteiden kandidaatin tutkintoa, pääaineenaan varhaiskasvatustiede. Työnantajana ja päiväkodin johtajana olen erittäin iloinen, kun tiedän, että muutaman vuoden kuluttua minulla on päteviä ja koulutettuja varhaiskasvatuksen opettajia jokaisessa ryhmässä.
Tällä hetkellähän meillä Priimissä opepula näkyy siten, että meillä on vain kolme muodollisesti pätevää opettajaa. Loput varhaiskasvatuksen opettajan tehtävissä toimivat ovat juuri näitä pitkän linjan lastenhoitajia, jotka opiskelevat työnsä ohella kasvatustieteiden perus- tai aineopintoja. Vaikka muodollinen pätevyys puuttuu, ei heiltä puutu osaamista, intoa ja halua kehittää ja kehittyä. Ja vaikka tilanne saattaa kuulostaa hurjalta, en ole pedagogisena johtajana kovinkaan huolestunut, sillä tiedän, että Priimin lapsukaiset saavat taatusti laadukasta ja pedagogisesti kestävää opetusta ja kasvatusta. Tiedän myös, että tällainen tilanne ei voi jatkua loputtomiin ja siksi pidän työpaikkailmoitukset vetämässä. Ja vaikka saisinkin koulutettuja opettajia, ei kenenkään opiskelut mene hukkaan, sillä 2030 alkaen jokaisessa Priiminkin lapsiryhmässä tulee olla kaksi korkeakoulutettua työntekijää (voi olla ope+ ope tai ope+ sosionomi) sekä yksi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja. Sitä kohti mennään hitaasti mutta varmasti. Nyt eteneminen sujuu kuitenkin kevyemmin mielin.
Opepula ei tarkoita pelkästään opettajapulaa vaan yleensä henkilöstöpulaa varhaiskasvatuksessa. Koronan myötä alentunut poissaolokynnys on saanut aikaan sen, että henkilöstö jää suhteellisen pienillä oireilla kotiin sairastamaan ja tämä näkyy välittömästi päiväkotimme arjessa. Aikaisemmin, vielä kaksi-kolme vuotta sitten, meillä on hyvä tilanne sijaisten suhteen. Jos yleensä tarvittiin sijaista, sellainen löytyi melko helposti ja meillä olikin muutamia talossa jo tuttuja tyyppejä, jotka kävivät sijaistamassa. Nyt tilanne on aivan jotain muuta. Koulutettuja varhaiskasvatuksen lastenhoitajan sijaisia ei saa oikeastaan koskaan, koulutetuista opettajista puhumattakaan. Keikkalistalla on useita nimiä, mutta ne ovat vaan nimiä, jotka ovat töissä jo toisaalla. Se on suorastaan ihme ja onni, jos satut saamaan sijaiseksi henkilön, joka on kenties jo ollut meillä töissä. Itseasiassa tällä hetkellä meillä on muutama tämmöinen hyvä tyyppi, joiden varaan laskemme aamuisin, kun poissaoloilmoitukset saapuvat.
Aiemmin minun vastuulleni päiväkodin johtajana kuului tämä sijaisrumba. Jossain vaiheessa huomasin, että lähes kaikki aikani meni vain päiviä järjestellessä.
Mietin, onko se päiväkodin johtajan ydintehtävä. Toki minun vastuullani on, että talossa on lainmukainen määrä opettajia ja lastenhoitajia. Mutta tuntui, että pedagoginen johtaminen jäi sijaisrumban jalkoihin. Nyttemmin tätä ei niin mieluisaa tehtävää tekevät toimitusjohtajamme Annamaria sekä apulaisjohtajamme Maarit. Minä jelpin aina tarvittaessa. Toki ei ehkä ihan toimarinkaan ydintehtäviin tämä kuulu, mutta näillä mennään. Toivotaan, että tilanne rauhoittuisi jossain vaiheessa.
Olen keskustellut asiasta kollegoiden kanssa ja samoja pulmia on heilläkin ratkottavana.
Hetki sitten, kun vielä tätä aamujen sijaisrumbaa pyöritin, tein päiväkodin johtajan työstäni pienen runosen, olkaa hyvät.
”Lapsen paras päällimmäisenä,
aikuisen tarpeet toisena,
henkilöstön kysymykset kolmantena,
omat vaateet viimeisenä.
Vaan ei lopu työt tekevältä, ilon aiheet lasten kanssa.
Ojennukseen palapelin, pistelen viimeiset palaset.
Vihdoin valmiina kuva kaunis, kahvin äärellä katella, kiitellä kättensä työtä.
Puhelin, kun pirahti, hyppäs kissa kiikun päältä,
hetkessä kuva hajosi, palat levisi lattialle.
Aloita kaikki alusta.”
